torstai 29. lokakuuta 2009

Turpa Kii Lagerfeld!

"No one wants to see curvy women." Karl Lagerfeld Focus-lehden nettiversiossa. 
Ööö... sori herra Karl, mutta kukaan ei halua nähdä litroittain botoxia 70-vuotiaan mulkun naamassa, mutta look at you. Sitäpaitsi, mitenniin kukaan ei halua nähdä kurvikkaita naisia? Kurvikkuus kun on naisellista päinvastoin kuin luisevat ja pyörtyilevät catwalk-mallit, jotka ei sitten millään muistuta mistään muusta, kun hmmm... sairaista pikkupojista.

Ja vaikka itse Karl Lagerfeld tahtoisikin pikkupojan vartalon (itselleen tai omakseen...), Houte Couture ei oikein kuulu 10-vuotiaan pojan vartalolle, vaan erimuotoisille aikuisille naisille. Lagerfeld mainitsi artikkelissa, että "fashion is about dreams and illusions", mutta unohti kokonaan mainita, että pitkä ja luiseva vartalo on ainoastaan hänen fantasiansa. (Noh, valitettavasti monen muunkin muotisuunnittelijan.) 

Muotimaailman kauneusihanne on ehkä vain illuusio, mutta mallit ovat ihan oikeita ihmisiä ja heidän sairas ulkomuotonsa vaikuttaa nuorten ja miksei vanhempienkin naisten kauneusihanteeseen. Herra Lagerfeld on itse niin anaalin näköinen, että saa mun puolesta unelmoida vaikka avaruusolioista catwalkeilla, mutta hänen tulisi käyttää vaikutusvaltaansa hieman positiivisemman kauneusihanteen luomiseen.
Ei sillä, ettei tuo kaunotar toisi mieletöntä hyvänolon tunnetta killuessaan mun olalla, mutta johonkin se raja on vedettävä. Niinpä aion boikotoida Chanelia kaikin keinoin, kunnes Karl Lagerfeld lopettaa naiivin päänaukomisen normaalimittaisista naisista ja Chanelin mallistoa ei esitellä puolikuolleiden luurankojen päällä. Eikä sillä, että Chanelin muotitalo kaatuisi mun boikotin myötä, mutta eihän sitä Roomaakaan päivässä kaadettu ja pienistä puroista kasvaa iso joki jne. 

Lisää aiheesta toisessa blogissani.



maanantai 26. lokakuuta 2009

Mukavuus Maanantai


Maanantai.

Missä mun ajatukset on maanantaisin, ajelin pyörälläni kotitien ohi ja matikan tunnilla kaikki kuulosti ihme palpatukselta ja treenitkin ois voinu mennä paremmin. Buu. Asua ei tarvii pahemmin paljastella, mutta ainakin kengät on esittelyn arvoset. Viime kesänä Nilsonilta ostetut Replayn tennarit on IIIIHHHHAAAANNNAAAAT ja mukavat. Siitäs sait maanantai!














sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Viikonloppu

Tässä kuvapläjäys viikonlopulta. En jaksa kirjottaa paljoa, mutta kertokoot kuvat tarinaa sanojen sijaan...

Perjantaina hengailin ostarilla saamatta mitään aiakseks. Ainiin oli meillä treenit, joissa sitä menikin puol päivää.

Leggarit Forever21, toppi Gap, Steve Maddenin leopardi ballet ja Addun huppari. Kädessä Guessin lompakko.

Lartsina mentiin parin kaverin kaa huvipuistoon. Oli tosi kivaa, vaikka kaikkiin laitteisiin piti venaa joku sata tuntii ja musta ei oo kuvia, koska olin ainoa kameramies.















Wiiiihiiiiii!!!!! Jiiiihaaaa!!!!

















Sunnuntaina himailin, pesin meikkisiveltimet ja tein homoläksyjä. Plöts. Moi.

torstai 22. lokakuuta 2009

Your Questions Answered -Viimeinkin!

Noniin, viimein sain istuttua aloilleni ja vastattua kysymyksiin.  Tässä ois nyt pieni elämänkerta...
Eli tapasin Jessen viisi vuotta sitten, tulin Kaliforniaan lomalle kaverin kanssa joka oli ollut vuoden täällä vaihto-oppilaana. Kotiin päästyäni en saanut miestä mielestäni sitten millään ja niin alkoi neljän vuoden edestakasin matkustelu. J pääsi pari vuotta sitten vaihtoon Madridiin, joten me asuttiin siellä ekaa kertaa yhessä ja siellä myös päätettiin, että tullaan jatkossakin asumaan yhessä ja koska J:n koulu oli vaiheessa ja mun ei ollut ees alkanut, päätettiin, että mä kerään kamppeeni ja muutan Kaliforniaan. Jenkkeihin ei kuitenkaan tosta noin vaan muuteta, eli päätin hakea kouluun J:n kotikaupunkiin. Tiesin koulusta tosi vähän ennen kun alotin koko prosessin, mutta J on samassa koulussa, joten luotin sen arvostelukykyyn (vaikka se onkin ollut tossa koulussa jo neljä vuotta, se on kaks vuotinen koulu...)

Eli hain internetissä kouluun, pyysin lukiosta enkun kielisen todistuksen, että oon ollut siellä ja käännätin mun yo todistuksen englanniksi. Sitten mun piti tehä sellanen enkun koe, mitä kutsutaan TOEFL-kokeeksi. Jännitin sitä ihan sikana, mutta se oli aika helppo. Vähän kun tekis yo kokeen tietokoneella ja oli siinä joku puhumis osiokin. Tulos siitä kokeesta meni suoraan koululle ja sain tietää, että mut on hyväksytty kouluun. Ainiin, yksi iso osa hakuprosessia on taikoa todistus budjetista. Mulla ei oikeesti oo mitään säästöjä tai rikkaita vanhempia, joten mä sain J:n vanhemmilta todistuksen, että ne takaa mulle asunnon ja sitten kelan todistuksen opintorahasta ja lainasta ja sitten jonkun iskän kirjottaman lapun, että se on mun sponsori. Kelan todistus on ainoa, joka oikeasti vaikutti mun budjettiin, eli aika kusisesti sitä rahaa on ollu. No sitten hain sitä viisumia ja se vasta oli perseestä. Mun yhellä Suomalaisella kaverilla on jenkki poikaystävä ja se oli joskus yrittäny hakee oleskelulupaa tänne ja se kerto mulle, ettei poikaystävästä kannata sanoa sanakaan. Siltä oli evätty viisumi, koska hän saattaa tulla tänne ja mennä naimisiin sen poikaystävänsä kanssa ja hakea kansalaisuutta. No daa, ihan kun sitä ei vois tehä sillä perus turistiviisumilla, jolla saa olla täällä kolme kuukautta. Mä siis sain viisumihaastatteluun ajan ja mut pyydettiin siellä sellaseen pikku huoneeseen jossa joku jenkki natsi haastatteli mua ja se oli yks kuumottavimmista kokemuksista ikinä. Se kyseli kaikkea tästä perheestä, joka haluaa asuttaa mut ja perheen kolmesta pojasta, jotka on melkein kaikki mun ikäsiä... Onko joku niistä mun poikaystävä jne... Ja sitten mun piti vielä pyytää J:n vanhemmilta joku kirje, että miks ne haluaa auttaa mua. Ihan vitun hikinen prosessi. Papereita piti olla niin paljon, että niistä ois voinu kirjottaa kirjan, mutta aika iso osa oli samoja todistuksia ym. mitä kouluhakemukseenkin tarvittiin. Sitten kaiken viisumipiinan jälkeen mun passi tuli postissa ja mun piti pyytää kaveri paikalle avaamaan sitä pakettia, kun en tiennyt mitä siellä passin välissä on. Ja viisumihan se siellä. 
 
Muutto itsessään sujui ihan kivuttomasti, mulla oli aika paljon jo ennestään kamoja täällä aikasemmilta vierailuilta ja sitten mun neljä parasta kaveria tuli Suomesta mukaan auttaan muutossa ja niille mä annoin kaikille ekstralaukut tuotaviks, että sain kaikki roinat tälle puolen maapalloa. Kamalinta oli jättää perhe ja ystävät Suomeen ja se on edelleen vaikein osa täällä asumisessa. Tykkään Kaliforniasta ihan sikana, Pohjois-Kalifornia on rennompi ja hipimpi kuin etelä, mutta on se LA:n seutukin ihan coolia. Täällä pohjosessa suurin osa kulttuuria ja elinkeinoelämää on viinin viljely ja se näkyy kaikkialla. Viinitilojen myötä täällä on myös todella korkealuokkaisia ravintoloita ja kilapilu on kovaa, mikä tarkoittaa sitä että ruoka on todella hyvää pienemmissäkin paikoissa. Muutenkin amerikkalainen ruokakulttuuri on tosi monipuolinen, koska täällä on niin paljon maahanmuuttajia (koko maahan on rakentunut alunperin maahanmuuttajista) ja niinpä kaikki etninen ruoka on tosi autenttista (onko toi ees suomalainen sana?) Pikaruokaloitakin on tietty joka lähtöön ja ylipäätään ruokaa on joka puolella tarjolla. Oikeastaan mitä vaan, mihin voi tuhlata rahojaan on kaikkialla. Niinpä kilpailu on siis kovaa ja hinnat alhaisia (osaksi myös matalien verojen takia).

Asuminen (ja ylipäätään eläminen) on halvempaa kuin Suomessa. No riippuu tietenkin missä on, Kalifronia on vähän halvempi kuin Suomi, Nykki on helvetin kallis ja joku Missouri on käytännössä ilmanen. Täällä ei oo oikeestaan kerrostaloja samalla tavalla kuin Suomessa. Siis etta joka kylään ei oo rakennettu hirveetä kerrostalolähiötä, isoissa kaupungeissa tietenkin on niitä pilvenpiirtäjiä ja muita päällekkäisiä asuinvaihtoehtoja. Käytännössä siis kaikki asuu taloissa (TOSI usein kämppisten kanssa) tai sitten sellasissa Melroce Place tyylisissä komplekseissa. Meillä päin (Santa Rosan keskusta) on paljon vanhoja siirtomaatyylisiä taloja, joissa kelpaisi kyllä asua. Muutenkin talot on musta tosi söpöjä ja monet mitä omaperäisemmin maalattu. Puutarhat on aina ihan vimpan päälle. Sisältä käsin kodit on tunnelmasllisia ja viihtyisiä kokolattiamattoineen ja muine mukavuuksineen. Amerikkalaiset on tosi mukavuudenhaluisia, joten kaikki on pehmeetä ja isoa. Sopii mulle. Niin ja muuten KAIKKI on täällä isomapaa kuin Suomessa ja muualla maailmassa. 
Vaikeinta täällä asumisessa oli tottua näitten mittayksikköihin ja oon vieläkin ihan hukassa painoni ja pituuteni kanssa. Gallonat ja jalat soikoon. Dollariin tottuminen on ihanaa, kun sen kurssi on niin munallaan, että mun luottokorttilaskut on aina (euroissa) paljon vähemmän ja muutenkin mun kelan tuet on kiva nostaa dollareina pankista. 

Aloitin siis opiskelun 2008 elokuussa Santa Rosa Junior Collegessa, mikä on Community College, joka valmistaa oppilaan yliopistoa varten. Eli käytännössä se on halvempi tapa suorittaa yliopiston kaks ekaa vuotta. Sen jälkeen kandivaihetta voi jatkaa yliopistossa, itse yritän päästä johonkin tosi hyvään kouluun stipendillä. Mulla ei oo kokemusta Suomessa opiskelusta lukion jälkeen, mutta luulen, että täällä mennään aika samoilla meiningeillä. Maanantaisin ja keskiviikkosin on samat aineet ja tiistaisin ja torstaisin samat. Perjantaisin ei ole koulua, ellei satu olemaan jollain jooga- tai maalauskurssilla. Läksyjä on ihan sikana, yksi tunti koulussa vastaa noin kolmea tuntia läksyjä. Viikossa on yleensä noin 16 tuntia koulua, eli läksyjä on ihan saatanasti. Mitä vieraaseen kieleen tulee, niin sillä TOEFL-kokeen handlaamisella ei vielä pärjää, mutta kaikkeen tottuu nopeasti. Mä olin ekat kuukaudet ihan pihalla jossain matikan tunnilla ja aina kun tulee uusi aine ja sanasto ei ole tuttua, niin saa kyllä totutella jonkun aikaa. Tänä syksynä mulla alko politiikan kurssi ja sitä kirjaa lukiessa sai vähän väliä olla tarkistamassa sanakirja.org:a :) Toisaalta jenkkiopiskelijat on aika laiskoja, että pienellä tsemppaamisella saa hyviä numeroita (tai kirjaimia). Mun keskiarvo on pysynyt kokoajan 4.0, eli kaikista aineista on tullut A:ta. Lukukausi maksaa n. $3500-4500 ja kelalta saa tukea ja lainaa. Silti täytyy aina olla käsi ojossa joka suuntaan, että saa lukukausimaksut maksettua. Onneksi perhe ja J ovat auttaneet ihan sikana. Tämän tason koulu maksaa paikalliselle kymmenen kertaa vähemmän, mutta toisaalta enhän mä maksa veroja täällä, joilla osavaltio maksaa koulun. Kalifornian budjetti on ihan pepullaan, joten mun lukukausimaksu nousi ja kurssitarjontaa on leikattu.

Kuten sanottu, tahdon johonkin erinomaiseen yliopistoon suorittaan mun kandivaiheen loppuun. Suurin osa niistä on vaan tosi kalliita, eli mun täytyy hakea stipendiä. Mulla on ensinäkin poikkeuksellisen hyvä todistus, jolla pääsee sisään useimpiin kouluihin. Stipendi on kuitenkin vähän vaikeampi juttu, mutta mulla on koris etunani. Täällä arvostetaan kaikkea akateemisen opetuksen ulkopuolella tapahtuvaa vapaaehtoista osallistumista, esim. jotain kerhoja, musiikkiharrastuksia ja etenkin urheilua. Kaikki mikä Suomessa luetaan harrastuksiin tapahtuu täällä koulun ohella ja on TODELLA intensiivistä. Treenejä on joka päivä ja etenkin urheilijoilta vaaditaan parempaa käyttäytymistä kuin muilta oppilailta. Syynä tähän lienee, että urheilijat matkustelee paljon pelien takia ja AINA koulun edustusasut tai jotkut joukkueverkkarit päällä ja niinpä edustaa omaa kouluaan. Koulun maine ja kunnia on aina todella huolella haalittuja asioita. Toinen syy urheilijoilta vaadittuun käyttäytymiseen on se, että muut opettajat eivät aina pidä urheilijoista, tosi monilla opettajilla on ennakkoluuloja tai kokemuksia laiskoista urheilijoista, joilla on huono asenne. Että jos selviytyy urheilijana (n. 16h treeniä viikossa tai enemmän ja kauden aikana pelireissut päälle) opiskelujen loppusuoralle hyvin arvosanoin, on jatko-opiskelupaikka melkolailla taattu ja mahikset stipendiin on myös ihan hyvät. 

Se mitä noissa jenkkileffoissa näkee "kouluelämää" on aikalailla totta. Tosin ainakin useimmat sarjat, kuten 90210 yms tapahtuu lukiossa, josta en tiedä sen enempää, kun että tosissaan se menee sitä cheelederit ja jefu-pelaajat deittailee rataa ja sitten on vaihtoehtonuoret jne.. Meijän koulussa ei oo ihan sama meininki, ensinäkin kun se on niin iso (40000 oppilasta lukukaudessa), mutta on meilläkin omat ryhmittymät, etenkin, kun urheilijat yleensä on hallien lähettyvillä ja muusikot jossain musiikkirakennuksilla jne. Urheilulajeja on miljoona, aina miekkailusta golfiin, vesipalloon ja jenkkifutikseen ja muihin "normilajeihin". Mä oon pelannut jostain yheksän vuotiaasta asti korista Suomessa ja muutaman vuoden ihan suht korkealla tasolla, mutta eipä oo Suomessa ollut koskaan tällasta bootcampiä. Meijän treenit on siis oikeesti kaks ja puol tuntii per päivä, kolme kertaa viikossa on vielä punttis päälle. Että on muodot vähän muuttunut. 

Ihmiset täällä on jossain määrin samanlaisia kuin jenkkisarjoissa. Ne puhuu KOKOAJAN ja mua pidetään välillä vähän outona ja kiusallisena, kun en jaksa jauhaa diipadaipaa kokoajan. Mutta mitään överidraamaa ei ainakaan mun kaveripiirissä oo. Koko korisjengi on mua pari vuotta nuorempi, mutta ihan hyvin mä niitten kaa viihdyn. Me ei paljoa jakseta bilettää, kun on niin paljon treenejä, mutta joskus kun halutaan tehä jotain hauskaa, mennään yleensä jonku himaan pelaamaan beerpongia. Se on sellanen juomapeli, missä yritetään heittää pingispallo toisen kuppiin ja sitten juodaan... Mä en jaksa selittää sen tarkemmin. Aika monet asuu vielä vanhempiensa luona ja baareihin ne raukat ei vielä pääse, kun ikäraja alkoholin ostamiseen ja baaareihin on 21. Mikä on ironista, koska täysi-ikäisiä täälläkin ollaan 18-vuotiaina. Tiettekö Tupacin (joka muuten kävi lukion mun koulun vieressä olevassa high schoolissa) biisin, jossa se laulaa "I'm old enough to go to war but not old enough to drink"... Jenkeissä on tosi paljon tollasia kaksinaismoraalisia ongelmia, yks niistä on myös jurrissa ajaminen ja julkisten liikennevälineiden puuttuminen. Bussit tulee ja menee millon sattuu, eikä kulje iltasin, onneks on kuitenkin halvat taksit. Poliisit on ihan kusipäitä täällä. Moni mun miespulinen kaveri ei tykkää ajaa lippis päässä, koska poliisit pysäyttää lippispäisiä nuoria kundeja ihan millon vaan ja mistä syystä tahansa. Rikollisuus kuitenkin kukkii ja mä en henkilökohtasesti ymmärrä miks vitussa mut ja J pitää pysäyttää, kun ei olla tehty mitään ja samaan aikaan toisaalla jengit riehuu toistensa kanssa. Me asuttiin yhteen aikaan sellasella alueella, jota kutsuttiin Pikku-Meksikoks ja se on vähän levotonta seutua. Joka kerta kun käveltiin mun kaverin kanssa parin korttelin päähän huoltsikalle, poliisit seuras meitä kotiovelle, että päästiin turvallisesti kotiin. Toisaalta, ei mua pelota täällä, enkä oo koskaan joutunut mihinkään tilanteeseen sen kummemmin. Toinen uhka täällä on autokolarit, joita kuulemma tapahtuu Yhdysvalloissa joka viides sekunti. Mä tunnen tosi monta ihmistä, jotka on ollut kolarissa ja muutama niistä on kuollut. Ite välttelen kortin ajamista kun ruttoa ja poljen pyörällä joka paikkaan. Jengi oikeesti ajaa kun päättömät kanat täällä ja nopeusrajoitukset on aika korkeita. 

Kuten sanottu Amerikassa kaikki on isompaa. Etenkin autot. Tollasia talon kokosia laivoja ne ajelee täällä. Toi yllä oleva on ihan suht normaali, jotkut on vielä isompia ja ne pitää hirveetä ääntä. Ihan kivahan se varmaaan on ajella tolla, mutta mietipä parkkeeraamista ja sisälle pitää tyyliin kiivetä tikkailla. Kaikki muukin on täällä isompaa. Tiet, limut, kaupat... Mutta onneksi paljon halvempaa. Arki on tavallaan ihan samanlaista kun Suomessa, mutta täällä kun ei oo sen kummempia sosiaalipalveluja, kaikki käy töissä. Niinpä mä nään J:tä tosi vähän, vaikka asutaankin yhessä. Tosin se auttaakin mua mun lukukausimaksuissa ja laskuissa, joten eipä käy valittaminen. 

Santa Rosa on aika tuppukylä, alle kaksataa tuhatta asukasta, mutta on tän kunnan "keskus", pienempiäkin kyliä on ja tossa videossa näkyy vähän pikkukaupungin fiiliksiä. Tää on aika landea, joten tollaset cowboyt on ihan normaali näky katukuvassa. Toinen normaali näky on hipit, joita tänne on asettunut San Franciscon hippiajoilta. 
Toivottavasti saitte jonkinlaisen kuvan tästä arjesta, yritän tosiaan keskittyä blogissa amerikkalaiseen arkeen, mutta kysykää ihmeessä lisää jos jäi jotain vielä hampaankoloon. 

tiistai 20. lokakuuta 2009

Something Purple ...Again

Eli luin tosiaan Ellestä, että tänä syksynä asustetaan lilalla ja mikäs siinä, kun se sattuu olee mun lempiväri. Löysin Marshalls-outletista tällä kertaa lilan Guessin lompakon.


Kuvahan on taas ihan mulkusta, mutta you get the idea.. Eli kyseessä on tekonahkainen lompakko, joka on hieman maltillisemman lila, mitä kuva antaa ymmärtää. Parasta tässä taas oli se hinta...

NÄET IHAN OIKEIN. Alle $20 haha. Ja suositus OVH:kin vaan $45. Jos joku asia täällä Amerikassa ei ole perseellään, niin se on halpa merkkitavara. Buhahaha.

Ja se kysymyksiin vastaaminen on ihan huulilla. Eli pian blogissa. Stay tuned.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Laundry Day

Aamulla heräsin hirveään koti-ikävään. Onneksi äiti oli koneella ja päästiin jutteleen skypeen pitkästä aikaa.  Sitten piti ruveta hoitaan asioita. Pyykkejä lähinnä... Kelasin nyt yrittää painottaa näitä postauksien aiheita tähän mun arkeen. Kyselitte millasta arki on täällä ja siihen vastaamista varten mä tän blogin alunperin teinkin. Eli täältä pesee ja linkoaa (kirjaimellisesti). Ja vastaan niihin muihin kysymyksiin tuotapikaa :)

Eli maman kanssa jaarittelun jälkeen vetäsin vermeet niskaan ja kaulaan laitoin koti-ikävään korun, jossa kaksi palaa kotipuoleen ja yksi pala täällä oloon. Arvaatte varmaan mitkä palat kuuluu mihinkin...

Pyykkipäivän asu: farkkuleggarit Wet Seal, Havainanakset, toppi ja laukku F21 ja t-paita diesel. Arskat on Aldon ja pyykkipussina toimiva laukku Longchamp. On muuten paras laukku mitä oon ikinään nähnyt, keskellä (valmiiksi) isoa laukkua on vetskari josta saa lisätilaa noin 20cm. Jes, lentomatkoille ja pyykkireissuille ihan parhautta. 

Matka taittui pyörällä niin ja näin, huomioon ottaen, että tarakalla oli yöpöydän kokoinen kassi pullollaan vaatetta. Ja, kyllä, J:llä on auto, mutta herra oli jossain kissanristiäisissä... 

Laundromat, ne onnettomat karvapallerot, jotka ei omista pyykkikonetta ja kuivaria, käy täällä. Maksaa kun faanin hauta. (No ei nyt ihan, mutta toi meiän lähellä oleva on "coinless laundromat" ja ihan kusetusta, normaalisti pesulat toimii kolikoilla, mutta täällä vaan seteleillä ja pyykkikoneet imee rahaa ihan homona...anyways...)

Pyykkejä odotellessa luin politiikan läksyjä ja söin McLounasta :) (BigMac ja suklaa pirtelö)

Jenkit ei ripusta pyykkejään kuivuun vaikka maailma kaatuis (ja kaatuukin), mutta mä en tykkää laittaa kuivariin mun vaatteita, kun ne menee ihan piloille. Pyyhkeet ja verkkarit saa kyllä mullakin kuivarikäsittelyn. 

Sitten jauhekalkkunasta kastiketta ja vähän viiniä masun pohjalle...

ja vaikka noi kattokin syyttävästi mua...

...niin antauduin tälle... ja teille :) Nyt pitää mennä nukkuun, että voi hoidella noita kirjoja huomenna... Yöt tänne ja huomenet teille.

torstai 15. lokakuuta 2009

Kyssäreitä

Yritin tossa tehä jotain postausta täällä olemisesta, koulusta ja viisumeista jne... Mutta olisi ehkä helpompaa jos laitatte jotain kysymyksiä, jotka kiinnostaa ja mä sitten vastaan niihin... Eli kysykää, laittakaa vaikka spostia tai kysymyksiä kommenttiboxiin, minäpä sitten laitan kuvia ja vastauksia mahisten mukaan.  

Yritän vastata kaikkiin kysymyksiin, mutta... Nojoo laittakaa vaan niitä kysymyksiä.

Large Fries With A Small Chocolate Shake, Please


USKOMATONTA, MUTTA TOTTA! 
Kahden kuukauden peruskuntokausi on nyt ohitse ja viralliset treenit alkoi tänään. Jee! Jee!

Päätin lähteä pienelle iltakävelylle, kun ilma oli sateen jäljeltä ihanan raikas.
...Ja koska mun teki mieli ranskiksia ja pirtelöä. Kävelin laheiseen Fostersiin ja jäin melkein auton alle. Helvetin amerikkalaiset autoineen! Kaaharit! Vandaalit! 
Päällä oli Uggit, Forever21:n leggarit, toppi ja neuletakki. Huivi ostettu Indian Bazaarista (Helsingissä..."steissillä"...you know)

***
Kohta alkaa Glee. Ja vaikka toi pirtelö oli ihan megahyvää ja ranetkin maistui, taidan silti hakea pakastimesta Ben&Jerryn seuraksi :)

tiistai 13. lokakuuta 2009

Suomi, mulla on ikävä sua.

Tänään heräsin iisisti kuudelta puntille ja piti hälyttää kaveri hakemaan mua, koska vettä tuli kun esterin pebasta ja pyöräily ei tullut kysymykseen.

Vettä tuli tuutin täydeltä koko päivän, mutta onneksi tuli kesällä raahattua pinkit Hait Suomesta. Pohjois- Kalifornian talvi on tosissaan muutaman kuun mittanen sadekuuro, että tulee myös hyvään tarpeeseen nuo saappaat.

Sateen lisäksi mua on kiusannut tänään kamala kurkkukipu, kuumeinen olo ja koti-ikävä. Vittumaista kyllä mulle ei yleensä nouse kuume, eli treeneihin on silti mentävä. Onneksi huomenna on kuntokauden vika päivä. Mitähän se valkku keksii meijän pään menoksi... No jokatapauksessa kaverilta saadut Reinot (vai onko nuo Ainot?) helpotti oireita.

Näillä säillä olisi ihana pistää takkaan tuli ja sauna päälle, mutta kun takkaa ei tässä talossa ole ja saunasta ei luonnollisesti ole tietoakaan, kynttilät saavat kelvata. Lasituikut nekin roudattu Suomesta. 

Koti-ikävääni tein ja söin spydäriä, eli pyttipannua. Nyyh, silti on ikävä. Terveisiä...

maanantai 12. lokakuuta 2009

Takki

Tässä Forever21:n takki, jonka esittelin aiemmin.
Kuvat on taas vähän onnettomia, mutta enköhän tuu vetäseen ton takin päälle kerran jos toisenkin, eli koitetaan sitten saada parempia kuvia. 

Takki on siis college kangasta, vuorattu sillä itsellään, eli se on yltä päältä tolanen ihanan pehmee ja kiiltävä. Helmassa oleva tikkirivistö tosituu hihoissa, mikä musta tuo vähän ilmettä. Nartsa (vyö) on vähän ylhäällä, tosin eihän sitä tartte hirttää tonne tissien alle välttämättä. Ja hintaahan tolla oli säälittävät $28 tai $29. Kiitos F21!

Monday Morning

Maaaaaanantait on peeerrrseeeestä.

Aamulla kiiruhdin matikan tunnille kuuntelemaan tylsää paasausta tilastotieteestä. Päälle vetäsin Juicyn veluuri pöksyt, Carhartin hupparin ja Uggit. Pipo ja huivi on kaivettu kaapin pohjalta. 

Ulkona oli satanut yöllä ja kaikki tuoksu ihanan raikkaalle syksylle. Toisaalta sateet ennustelee talvea, mikä tietää parin kuukauden sadekuuroa. Jes. Oispa Suomesa lumienkeleitä tekemässä. 


torstai 8. lokakuuta 2009

Totuus Julki

Laitan nyt ihan totuuden nimissä postauksen, josta paljastuu syy mun vähäisiin päivän asu postauksiin ja muihin "oma kuva" postauksiin. 

Viisi päivää viikossa mä näytän tältä. 


Ja laitetaan nyt muodon vuoksi vielä asun alkuperä ettei ketään jää häiritsemään mistä noin upeita t-paitoja ja shortseja saa. Eli, t-paita Hanes (tai Fruit Of The Loom, en oo varma) ostettu Walmartista tai Targetista, hihat revitty, jottei ole ekstra kangasta roikkumassa ja keräämässä hikeä. Shortsit Russel Athletic, ainoot shortsit, jotka on yli vuoden vanhat ja mahtuu vielä päälle (I know! Korisshortsit ei pitäs jäädä pieneks, mutta on tullut vähän peppua ja lantiota ja reisiä tässä treenatessa...) Jalassa Ugg Australiat. Laukku Nike ja arskat second hand.

Niin, että ketään ei varmaan kiinnosta katella hikisiä kuvia mun treenikamoista, eli tämä jääköön nyt tähän. Kiitti moi, edustavempia kuvia odotellessa..