Tajusin tota viime postausta ketellessa, että mun elämä (ja postaukset) on mennyt vähän mielenkiinnottomaan suuntaan. Mulla on ihan hauskaa kutimieni ja hikisten koristamineitten kanssa (okei, vois mun elämä olla toisinaan vähän hurjempaakin...) mutta teitä ei ehkä kiinnosta katella mun paskasia treenikamoja. Niinpä postailen näinä hiljasina aikoina suosituksia. Tykkään jakaa mielekkäitä kokemuksia muitten kanssa, joten alan suosittelemaan kaikenlaisia asioita. Alkuun pari leffaa.

Tää 500 Days of Summer oli musta ihana leffa, vaikka tarina olikin vähän ärsyttävä. Siis siinä mielessä, että se ei mennyt niinkuin mä oisin halunnut. Mutta sehän ei tee leffasta huonoa ollenkaan.

Eli leffa kertoo pojasta, joka rakastuu tyttöön, joka ei rakastu siihen poikaan. Tosi ärsyttävää siis, mutta realistista. Kerronta pomppii edestakasin kovin huimaa vauhtia, mutta ennen jokaista kohtausta kerrotaan missä päivässä ollaan ja niinpä se ei aiheuta ongelmia leffan tulkinnalle. Kun siihen tottuu se tekee leffasta jopa vähän mielenkiintosemman.

Paikka ja ajankohta on nykyajan L.A. mutta leffan tunnelma vaatteineen, levykauppoineen (kuka käy vielä levykaupassa...?) ja tapetteineen on tosi retro, mikä tekee leffasta hauskan seurata ja ehkä vähän kauniimman (tai jos ei lämpee kellohameista ja pappaneuletakeista, niin ainakin romanntisemman).

Summer (Zooey Deschanel) on just sellanen ärsyttävä klassisen kaunis tyttö johon kaikki miehet rakastuu. Eli tavallaan tosi yök, mutta kuitenkin ihana. Ja Tom (Joseph Gordon-Levitt) on ikäänkuin sellanen vähän yksinkertanen ysistäviiteen toimistossa istuva romantikko. Tarinan kulku on siis omassa ärsyttävyydessään mielenkiintoinen ja näitä kahta (joilla on muuten naimanaamat) on ilo seurata.

Summerin vaatteet on ihania, vaikka en itse kyllä pukeudu noin retrosti.
Kaiken kaikkiaan ihan mukava leffa, söötti. Vähän Amelie -mainen, mutta ei yhtä hyvä.
Sitten viimein pääsin leffateatteriin asti ja kävin kattoo Avataren 3d:nä. Kolmiulotteisuus syntyi sellasten aurinkolasien tapasten kakkuloiden ansiosta. Ilman niitä kakkuloita kuva oli kauhea. Kakkulat päässä kaikki pienet örkit tuntui lentävän suoraan valkokankaalta mun naamalle. Tosi onnistunut elämys siis.
Tää tarina oli taas ihan omaa luokkaansa. Vaikka mä aluks halusin nähä ton vaan sen 3D jutun takia, niin retkahdin ihan koko hiton fantasia maailmaan. En kylläkään edelleen aio lukea Harrypottereita tai Newmooneja, mutta on se kieltämättä kiva pakokeino kaiken maailman maanjäristyksessäkuolituhansia ja itsemurhapommittajatappoikymmeniä -paskan keskellä.
Fanatasia osuus oli paikka nimeltä Pandora, joka oli niin mielettömän kaunis, että ihan henki siinä salpaantui. En lähde sitä sen enempää sanoin kuvailemaan, se on itse nähtävä.
Tarina puolestaan oli melko koskettavan rakkaustarinan lisäksi opettavainen huomionosoitus kuolevalle planeetallemme. Elokuvassa Pandora on kuoleva planeetta, jonne pääsee vaan jonkun ihmeellisen bittisonnan välityksellä ja oikeat ihmiset yrittää tuhota sen jonkun arvokkaan mineraalin tai muun (luonnon)varan takia. Niin, kuulostaa kuumottavasti tutulta. Mulle tuli niitten sinisten olioiden meiningistä ja maailmasta mieleen valkosten raiskaama Afrikka.
No en nyt enempää kerro, kun se on aika pakko jokaisen ite kattoa. Ja ens kerralla suosittelen taas muita juttuja. Saa esittää toivomuksia.
Love.